Yksityistunnit
Yksityistunneilla käymme läpi sovitun aiheen teoriaa ja koulutustapoja. Harjoituspaikka on sovittavissa, ja on myös mahdollista toteuttaa kotikäyntinä tai asiakkaan varaamalla hallivuorolla.
Arkitaidot haltuun
"Arkitaidot haltuun" valmennuskerroilla paneudumme koiran koulutuksen perusteisiin, harjoittelemme arkitaitoja sujuvammaksi sekä keskitymme koiran ja omistajan väliseen yhteistyöhön.
Arkitunnit voivat sisältää esimerkiksi omien koulutustaitojen treenaamista, palkan rakentamista, hihnassa kävelyn harjoittelua, arkitottelevaisuutta, temppujen opettelua yms. Lisäksi tarvittaessa paneudumme palkkaamisen, kontaktin ja yhteistyön perusteisiin.
Harrastuskoirakon toiveet
"Harrastuskoirakon toiveet" ovat tarkoitettu harrastuslaji-treeniin. Tunneilla pääsemme syventymään esimerkiksi harrastuksiin tarvittaviin taitoihin, tekniikoihin ja mielentilaan.
Treenikerralle voit valita liikkeistä riippuen 1-3 liikettä, joihin voimme yhdessä keskittyä. Voimme myös harjoitella liikkeiden edistämistä palapalalta, jotta harjoitukset etenevät myös kotona!
Lisäksi tarvittaessa voimme paneutua myös palkkaamisen, kontaktin ja yhteistyön perusteisiin.